Alueiden käytön toimialan tehtävät määräytyvät pääosin maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Maakunnan liiton tulee huolehtia maakuntakaavan laatimisesta, kaavan pitämisestä ajan tasalla ja sen kehittämisestä.
Seutukaavan toteuttamista edistetään käymällä neuvotteluja, antamalla lausuntoja ja osallistumalla suunnittelu- ja hankeryhmiin. Asiantuntemusta annetaan myös toimialaan liittyvissä EU-hankkeissa.
Yhteistoiminta kuntien ja eri viranomaisten kanssa on tiivistä erityisesti kuntien kaavoitukseen, liikenne-, vesihuolto- ja energia-asioiden suunnitteluun, ranta-alueiden käyttöön, maa-aineksiin, jätehuoltoon, kulttuuriympäristöön, ympäristö- ja luontoasioihin liittyvissä asioissa. Alueiden käytön toimiala vastaa myös liiton paikkatieto- ja kartastoasioista.