Sivukartta
Ajankohtaista
Maakuntajohtaja
Tapahtumakalenteri
Lausunnot ja kannanotot
Selkämeren kansallispuisto
Satakunta-päivä
Suurpetoyhteistyö
Maanmittauspäivät 2011
Aluesuunnittelun juhlaa 2011-2012
Edunvalvonnan kärkihankkeet




MAAKUNTAJOHTAJAN PALSTA

SIVELTIMIEN SATO NÄYTTELY (1.8.2010)

Avauspuheenvuoro

Luovuuden ydin on mysteeri.  Luovuuteen liittyy salaperäisyyden tunne. Valitettavasti ei ole reseptiä, miten voimme poistaa luovuuden esteitä.

Tuttu tarina kertoo, että Albert Einsteinin matematiikan opettaja hoki jatkuvasti Einsteinille:
-Sinusta ei koskaan tule mitään.

Tarvittiin Marie Curie, joka näki, ymmärsi ja haki esiin Einsteinin luovuuden ja antoi tälle mahdollisuuden. Loppu onkin historiaa.

Eräässä seminaarissa taitelija Osmo Rauhala hämmensi yleisö ja sanoi, että  ” puolet nykyisestä taiteesta on turhaa ”. Mutta Rauhala jatkoi, ” kunpa tietäisi kumpi puoli? Siksi kaikki taide on tärkeää ”.

Kulttuuri ja taide ovat liima, joka pitää yhteisön toiminnassa vaikeinakin aikoina. En ota esimerkiksi Varsovan Ghetton sinfoniaorkesteria, vaan esimerkin ihmiskunnan aamuhämärästä. Luojan kiitos meille on säilynyt kivikautisia kalliopiirroksia ja muuta taidetta. Mietitäänpä, millaisessa tilanteessa kivikauden ihmiset elivät? Ruoka oli vaivalla pyydettävä, luolien ulkopuolella väijyivät sapelihammastiikerit ja muut pedot, joita emme osaa kunnolla edes kuvitella. Jatkuvasti sai pelätä, milloin naapuriheimo hyökkää kimppuun. Tämä kulttuuri loi, toteutti ja tuki käsittämättömän upeaa taidetta. Monet kivikauden taiteesta ovat vieläpä sellaisia, että yksi taiteilija ei ole niitä pystynyt tekemään. Taideteoksiin on tarvittu useita tekijöitä – ja näin ollen kivikautisella taiteella ja kulttuurilla oli koko yhteisön tuki. Taide piti tämänkin yhteisön koossa, kertoi sen tarinan itse yhteisölle, mutta myös jälkipolville tuhansien vuosien päähän.

Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen Harjavallan valtaus, valtakunnalliset sivellinkurssit on toteutettu täällä. Nyt nähtävinämme on opettajien jyryttämä SIVELTIMIEN SATO – näyttely. Mukana töillään on nelisenkymmentä kurssilaista sekä opettajat. Esillä on mielenkiintoisia tulkintoja ja jännittäviä maalauksia. Kuvia kesäisestä Harjavallasta leviää näin kautta Suomen

Olen saanut kuulla, että menneitten kesien valtakunnallisten arvioiden perusteella parempaa kurssipaikkaa saa hakea ja Harjavalta tuntuu jopa luontevalta Suomen Akvarellitaiteen keskukselta. Tämä hieno on asia. Annan kaiken tukeni ajatukselle, että Harjavaltaan syntyisi Suomen akvarelli taiteen keskus.

Hyvät ystävät!

Globaali Suomi, globaali Satakunta tarvitsee yhä taidetta ja kulttuuria, joka pitää yhteisömme koossa. Tarvitsemme taidetta ja kulttuuria uusia innovaatioita varten. Tarvitsemme luovia yhteisöjä.

Tarvitsemme monia Marie Curieita, jotka näkevät ja saavat esiin salaperäisen ja mystisen luovuuden. Tarvitsemme taidetta ja kulttuuria, jotta jaksamme elää ja taistella oman aikamme sapelihammastiikereitä vastaan. Tarvitsemme taidetta ja kulttuuria, jotta elämässämme on mieli ja tarkoitus. Taide ja kulttuuri tulvivat sellaista inhimillistä pääomaa, mitä ilman emme tule toimeen.

Hyvät läsnäolijat!

Näillä ajatuksilla avaan tämän näyttelyn ja toivotan teille kaikille upeita elämyksiä akvarellitaiteen parissa.



Maakuntajohtaja
Pertti Rajala

• Satakuntaliiton johtaminen
• maakunnan tahdonmuodostus
• edunvalvonta

puh./tel. +358-2-620 4310
gsm +358-50-552 3827
etunimi.sukunimisatakunta.fi
 
 


Sivuston toteutus: Hypermedia Oy 2009