Sivukartta
Ajankohtaista
Maakuntajohtaja
Tapahtumakalenteri
Lausunnot ja kannanotot
Selkämeren kansallispuisto
Satakunta-päivä
Suurpetoyhteistyö
Maanmittauspäivät 2011
Aluesuunnittelun juhlaa 2011-2012
Edunvalvonnan kärkihankkeet




AJANKOHTAISET TIEDOTTEET

Ajankohtaisia asioita löytyy myös Maakuntajohtajalta.


  


Satakuntaliiton maakuntahallituksen päätöksiä (30.8.2010)

Kehittämisrahaa hankkeille

Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa Turun yliopistolle CMS MBA Shipping –projektin rahoittamiseen. Kokonaiskustannukset vuonna 2010 ovat 30 000 euroa ja tuki 15 000 euroa. Projektissa suunnitellaan merenkulkuelinkeinon tarpeisiin räätälöity koulutusohjelma, jollaista maassamme ei vielä ole.

Rakastajat –teatteriryhmän kannatus ry saa EU –osarahoitteista tukea projektille , jonka tavoitteena on vapaan ammattiteatteriryhmä Rakastajat –teatterin palvelutuotannon tuotteistus sekä markkinoinnin kehittäminen. Kokonaisrahoitus on 50 000 euroa, josta tuki on 35 000 euroa.

Kirjastohankkeet kiireellisyysjärjestykseen

Maakuntahallitus puolsi lausunnossaan Varsinais-Suomen ELYn laatimaa yleisten kirjastojen perustamishankkeiden kiireellisyysjärjestystä vuosille 2011-2014. Satakunnassa on kiireellisyyslistalle otettu seuraavat kirjastohankkeet: Rauma, Lapin pääkirjasto, Eurajoen pääkirjasto, Nakkilan pääkirjasto, Kankaanpään pääkirjasto, Kiikoisten pääkirjasto ja Pori, Noormarkun kirjasto.

Edustajia neuvottelukuntiin 

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön neuvottelukuntaan nimettiin Satakuntaliiton edustajaksi maakuntahallituksen jäsen Harri Kivenmaa. HFP-(Helsinki-Forssa-Pori liikenneväylä) neuvottelukunnan varapuheenjohtajaehdokkaaksi nimettiin maakuntahallituksen puheenjohtaja Reijo Kallio ja edustajaksi maakuntahallituksen jäsen Simo Riuttamäki.


Haettavana EU-sihteerin äitiyslomasijaisuus (25.8.2010)

EU-sihteeri, Satakuntaliitto, Pori

EU-sihteeri (äitiysloman sijaisuus) hoitaa hankkeiden taloushallintoon ja maksatukseen liittyviä tehtäviä. Tehtävä on sijoitettu hallintopalvelujen toimialalle.

Tehtävän hoitaminen edellyttää tradenomin tutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa, kokemusta laskentatoimen tehtävistä sekä kykyä työskennellä itsenäisesti ja vastuullisesti. EU-rahoituksen tuntemus katsotaan eduksi.

Työ voi alkaa jo ennen varsinaisen sijaisuuden alkua n. viikon perehdytysjaksolla. Rekrytoinnissa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Palkkaus määräytyy KVTES:n perusteella. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

WWW-osoite  http://www.satakuntaliitto.fi
 
Yhteystiedot  Lisätietoja tehtävästä antavat hallintojohtaja Jukka Mäkilä puh. 044- 0928 000 ja EU-sihteeri Johanna Raukko 044-711 4388 tai sähköpostitse etunimi.sukunimisatakunta.fi.
 
Työpaikan osoite  Pohjoisranta 11, 28100 PORI 
Palkkaus  KVTES:n mukaan
Työkokemus  1-5 vuotta
Työ alkaa  05.10.2010, voi alkaa aiemmin perehdytyksellä, 1 vko 
Työaika  kokopäivätyö
Työn kesto  6 - 12 kk, 5.10.2010 - 31.8.2011 + mahd. hoitovapaa
Haku päättyy  10.09.2010  klo 15:00
Jätä hakemus  Maakuntajohtajalle osoitetut hakemukset tulee toimittaa osoitteella: Satakuntaliitto, PL 260, (Pohjoisranta 11 D), 28101 PORI. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 10.9.2010 kello 15.00 mennessä. Kuoreen merkintä 'EU-sihteeri'.


LAAJAKAISTATUEN JULISTAMINEN UUDELLEEN HAETTAVAKSI

Satakuntaliitto julistaa uudelleen haettavaksi lain 1186/2009 mukaisen laajakaistarakentamisen tuen haja-asutusalueille seuraavien kuntien aluille sijoittuville hankealueille: Kankaanpää, Kiikoinen, Kokemäki, Lavia, Luvia, Pomarkku, Rauma ja Siikainen. Tarkemmat tiedot hankealueista, hakumenettelystä sekä valintaperusteista on saatavissa Satakuntaliiton internetsivuilta http://www.satakuntaliitto.fi/laajakaistahanke. Pomarkun hankealueen määrittelyä on muutettu, koska se on alkuperäisessä ilmoituksessa virheellisesti ilmoitettu.

Uusi hakuaika päättyy 10.9.2010 klo 15.00

Lisätietoja hakumenettelystä ja hankealueesta antavat
maakuntainsinööri Teemu Salonen p. 044-711 4332
aluekehityspäällikkö Jukka Leinonen p. 050-512 0545
hallintojohtaja Jukka Mäkilä p. 044-092 8000
sähköposti etunimi.sukunimisatakunta.fi


Esitys laeiksi Selkämeren kansallispuistosta (24.6.2010)

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Selkämeren kansallispuistosta

Esityksessä ehdotetaan annettavaksi laki Selkämeren kansallispuistosta. Kansallispuiston perustamisella suojeltaisiin pohjois–eteläsuunnassa noin 160 kilometrin pituinen Selkämeren aavan meren alue ja siihen liittyviä saaristoja sekä eräitä rannikon alueita. Kansallispuiston alueet koostuvat valtaosin valtion yleisistä vesialueista, joista osa sisältyy Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoon. Kansallispuiston maa-alueet kuuluvat puolestaan sekä Natura 2000 -verkostoon että kansallisiin luonnonsuojeluohjelmiin, lähinnä valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan.

Perustettavaksi ehdotetun Selkämeren kansallispuiston omistaa valtio ja sen pinta-ala on noin 91 200 hehtaaria. Pinta-alasta on valtion omistuksessa olevia maa-alueita noin 1 542 hehtaaria, valtion omistamia yksityisiä vesialueita noin 4 748 hehtaaria ja valtion yleisiä vesialueita noin 84 910 hehtaaria. Kansallispuiston perustamisen jälkeen siihen on tarkoitus liittää noin 1 200 hehtaaria Rauman kaupungin omistamia alueita. 

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.




Sivuston toteutus: Hypermedia Oy 2009